tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannus ohi on...

Juhannusta lähdettiin viettämään Saaren Mummun ja Vaarin luo mökille,
yhdessä Vaahteramäkisten kanssa.
Sää oli mahtava! Aurinkoista, mutta tuulista (ei haittaa itikoista).





Juhannusaattoiltana Oskar kuitenkin sairastui, niinpä lähdimme kotiin, jottei se tarttuisi muihin.





Hiljaista oli lautalla, vain me ja kolme muuta autoa menossa mantereelle...





Sunnuntaina sairastelut oli sairasteltu ja päästiin Joen Mummulaan.
Pappa oli saanut laiturin paikalleen, niin ja pelastusrenkaan ;)





Papan autoremontti saa edelleen odottaa, nyt pesässä on jo poikaset



*******


Tänään Maria teki kesän ensimmäisen Mansikkatortun,
Nam kotimaisista mansikoista






maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vuokralaisten elämää osa 4, The End

Vuokralaisten tarina sai surullisen lopun, pesässä näkyy vain kuolleita poikasia (enpä viitsi niistä kuvaa laittaa). Liekö kissa napannut vanhemmat?

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kaukalopeitto

Eilen oli sateinen päivä, joten pihahommat eivät houkutelleet ollenkaan.
 Päätin toteuttaa mielessä pyörineen kaukalopeiton idean.
Jaloille peitossa on tasku ja peitto levenee ylhäältä, jotta reunat voi kietoa lapsen alle.
Kangas on fleeceä, jonka reunat olen kiertänyt puuvillalangalla pykäpistoin.
Malli: oma
Kangas: Eurokangas
Lanka: Karnaluks

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Näin se homma eilen eteni

Toissapäivänä tehtiin ladolle perustukset ja eilen alkoi varsinainen pystytys.
Aamulla ennen töiden alottamista, minulle ilmoitettiin, että puoleltapäivin seinät ovat pystyssä.

Klo:8.45 näytti tältä:


 Klo:11.30 Pappa ja Johan tulivat syömään, silloin näytti tältä:

Homma eteni siis etuajassa :)


Illalla hyvissä ajoin, oli aluskatekin jo paikoillaan. Hyvä niin, sillä yöllä satoi rankasti.
 

*******


Kolme viikkoa sitten saapui meille Vaahteramäeltä lähetys, joka sisälsi viisikertaa isomman
katajan/tuivion (en tiedä kumpi se on), kuin mitä olin sen olettanut olevan.
Eipä mahtunut paikkaan, mihin olin sille valmiiksi kuopan kaivanut.
Niinpä se on kituuttanut verkkopaljussa siitä saakka, voi raukkaa :(


Eilen se sitten vihdoin pääsi maahan, minäkin sain siis aikaiseksi jotain ;)
Siitä lisää kuvia sitten, kun olen koko etukivikon saanut laitettua uudelleen.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Varrelle virran

Eilen lähdettiin Joen Mummulaan, tekemään esivalmisteluja meille tulevaa latoa varten.
Lato odottelee kasaamista Papan autossa ja huomenna se saapuu meille.


*******

Jokirannassa ongittiin ja virvelöitiin, saaliiksi saatiin tänään kaksi ahventa...

...katiskasta saalista olisi tullut eilen enemmän,
mutta ne pienet ahvenet Pappa päästi takaisin jokeen.
Rannalla nähtiin eilen varpaiden kastelija ja myöhemmin kaksi innokasta talviturkin heittäjää.



*******

Papan autoremonttiin on tullut viivytys...

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Vuokralaisten elämää osa 3

Monta pientä nälkäistä suuta on vuokralaisilla ruokittavana
 Saattaapa olla jopa niin, että kaikki kahdeksan munaa ovat muuttuneet poikasiksi.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Ota lomaa lomasta...

...ja mehän otettiin, heti kesäloman eka viikolla.
Auto pakattiin kattoon asti ja keula suunnattiin kohti pääkaupunkiseutua,
jossa tavattiin sukulaisia ja ystäviä.
Yöt nukuttiin Maisa-tädin luona, yhtä lukuun ottamatta, sillä se vietettiin Viru Hotellissa.


*******

Kun lapset olivat Maisa-tädin kanssa päivälevolla hotellissa, lähdimme Johanin kanssa kahdestaan tutustumaan Karnaluksin ihmeisiin, joista olin vain lueskellut täältä .
Minä olin mennä ihan sekaisin... Johan ei ;)
Jotain sain silti ostettua: virkkauslankaa, virkkauskoukkuja, vetoketjuja,
vinokanttinauhaa ja pitsiä.

*******

Illalla kävelimme Vanhassa Kaupungissa. Oskarin mielestä pulut olivat parasta Tallinnassa.


*******
Yksi lomapäivä vietettiin tietenkin Lintsillä.
Rosa-serkku lähti mukaan ja käytti lapsia niissä laitteissa, joihin ei ilman aikuista päässyt.


*******

Viimeisenä päivänä lähdimme Maisa-tädin ja Henrikin opastuksella katsomaan hiidenkirnuja
Sipoonkorven kansallispuistoon. Retkellä syötiin eväitä ja paistettiin makkaraa Bisan-Majalla.


*******

Lomareissu oli oikein onnistunut, mutta kivaa oli myös palata kotiin.
Kotia kohti huristeltiin entistä täydemmällä autolla.
Kiitos Maisa-täti & CO mukavasta viikosta.