keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kameran kanssa sadonkorjuussa

Innostuin kiertelemään kameran kanssa pihalla
ja kuvaamaan kesän onnistuneita puutarhailuja.

Autotallin seinustalle, vanhoihin pottulaatikoihin,
olemme yleensä istuttaneet herneitä.
Herneet eivät jostain syystä kasvaneet viime kesänä,
siksipä istutimme niihin nyt erilaisia auringonkukkia.
Onnistunut kokeilu!



Viime syksynä, jouduimme siirtämään pensasmustikat puumajan alta pois.
Se ei onneksi näyttänyt niitä haittaavan,
sillä ensimmäistä kertaa niissä on marjoja, ihan syötäväksi asti.



Viinimarjoja, punaisia ja mustia tulee kovasti.
Marjoja on saatu ja saadaan vielä, sekä omasta pihasta,
että lähimetsän villipensaista.



Omenapuutkin tuottavat satoa.
Pikkuinen Pirja kokoonsa nähden valtavasti ja
keväällä moittimissani Sarioloissakin on kovasti omenoita,
perun sanani ;)



Kasvihuoneessa on ensimmäistä kertaa tuorekurkkua.
Kukkia on kovasti, mutta kurkkuja vain tämä yksi pienen pieni.
(Avomaakurkuille kävikin sitten huonommin.
Suurinosa siemenistä ei itänyt ja nekin, jotka itivät, paleltuivat)



Kesäkurpitsaa on tullut sopivaan tahtiin.
Ne on ehditty syödä sitä mukaa, kun ovat kasvaneet.



Siemenistä kasvatetut tomaatit ovat yhä elossa ja tuottavat satoa.
Joskin voi olla, että tomaatteja joudutaan kypsyttelemään sanomalehti kääreissä,
sen verran raakoja vielä ovat.



Mutta mitä voisin tehdä Marjatuomipihlajan marjoista?
Meillä kun ei hilloja ja hyytelöitä syödä.


maanantai 25. elokuuta 2014

Mitalikahvit ja karkuri lammas

Perjantaina, oli oman koulun yleisurheilukisat.
Molemmat koululaiset tekivät hienoja suorituksia.
Päivän päätteksi, kimmelsi Oskarilla kaulassa kolme pronssimitalia
(pituushyppy, 60m ja 600m).


Mitalikahvit keitettiin Saaren Mökillä.

*****

Lauantaina huomattiin,
että yksi naapurin lampaista oli päättänyt lähteä testaamaan,
onko ruoho vihreämpää aidan takana?


Näytti olleen, sillä kun saimme sen takaisin aitaukseen,
ei lasten tarjoamat herkut kiinnostaneet sitä ollenkaan,
se vain makoili kaikessa rauhassa
(valkoinen kaveri vasemmalla).


Juustosämpylää lampaat eivät huolineet ollenkaan...
... pisti vähän mietityttämään...
...kannattaisiko niitä syödä itsekkään?

Ruis- ja sekäleivät, kyllä kelpasivat.





maanantai 11. elokuuta 2014

Lomamuistoja

Koulujen alkamisen myötä,
ollaan palattu tuttuun ja turvalliseen arkeen.

Loman viimeiset päivät vietettiin tytöille uudella tavalla.
Koko kesän kestänyt, uuden asuntovaunun etsintä päättyi
ja matkaan lähti iloinen caravaanari sakki.


Ensimmäiseksi auton keula suunnattiin kohti Tuuria.


Jossa tivoli muuttui juuri silloin ilmaiseksi kaikille, myös meille aikuisille ;)


Sitten ajeltiin pääkaupunkiseudulle,
viemään kyydissä ollut Maisa-Täti kotiin ja juhlimaan hänen synttäreitään.
Oskarilla ja Henrik-Sedällä riitti puuhaa ampiaisten metsästyksessä.


Seuraavaksi suuntasimme Naantaliin,
sillä Carinilla oli tärkeää asiaa Pikku Myylle.


Sinne se jäi "Tii" eli tutti, Muumi Mamman tuttikattilaan.


Kotimatkalla tehtiin suunnitelmien muutos...
iltauinnilla käytiin Kalajoella.


Seuraava päivä vietettiin JukuParkissa.



Kotiin palattiin vasta koulua edeltävänä iltana,
niinpä ekaluokalle lähtenyt Maria, ei ehtinyt asiaa paljon jännittää.