sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Silkkipaperikranssi

Töihin saapuvien paitojen välissä,
on usein nippu valkoista silkkipaperia.

Minua harmittaa,
nakata nuo käyttökelpoiset paperit roskiin.

Siitä se ajatus sitten lähti...


...askartelimme tyttöjen kanssa silkkipaperikranssin,
samalla tekniikalla, kuin suodatinpussikranssit.
Carinkin osasi tehdä näitä silkkipaperisia kukkia,
vaikka ikää hänellä on vasta 3,5v.


SILKKIPAPERIKRANSSIN OHJE:

Laita 6 silkkipaperia päällekkäin, pirrä ympyröitä ja nido ne keskeltä.



Leikkaa ympyrät irti, poista päällimmäinen silkkipaperi
ja nido toinen niitti ristiin, ensimmäisen kanssa.


Rypistä silkkipaperit, yksi kerros kerrallaan.


Kieputa paristoilla toimivat ledivalot stryroksisen kranssipohjan ympärille.
Paristokotelolle kannattaa vuolla vähän koloa.


Asettele ledivalot tasaisesti kranssin ympärille
ja kiinnitä ne nuppineuloilla.
Lisää rautalanka ripustuslenkiksi.


Kiinnitä ledivalot kuumaliimalla kranssipohjaan.


Kiinnitä silkkpaperikukat kranssipohjaan kuumaliimalla.
Liimaa kukat siten, että ne eivät tule lamppujen päälle.
Kukkia kranssiin tulee kolmeen eri riviin,
limittäin toistensa kanssa.


Anna kuivahtaa ja poista kuumaliimasta syntyneet seitit.
Valmista tuli :)



perjantai 18. joulukuuta 2015

Sitkeitä Piirakoita

Loppu kesästä,
opettelin piirakkavillasukkien tekemisen taidon.
Ensimmäiset piirakat tein tällä Novitan ohjeella .


Kun kuvio oli hallinnassa, aloinkin soveltaa... 

... sillä halusin samanlaisia lyhytvartisia piirakoita,
kuin Paula oli tehnyt, tosin omissa lempiväreissä ;)


Harmaat syntyivätkin yhdessä hujauksessa,
mutta mustien valmistumiseen menikin sitten yli 3kk :(

Lääkäriä lainatakseni minulla on:
" työperäinen määrittelemätön peukalon nivelen ja/tai lihaksen tulehdus"
Haittaa pahasti tätä harrastustoimintaa...




tiistai 27. lokakuuta 2015

Syyslomalla Tunturissa

Viikonloppuma käväistiin tunturissa katsomassa,
mitä vaunulle kuuluu ja onko kaikki kunnossa?

Hyvää kuului, mutta kaikilla vaunulaisilla oli sama ongelma, kosteus!

Matkalla satoi...


... lauantaina oli todella sumuista, mutta aurinkokin paistoi...


...uimarannallakin käytiin ;)





sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kurpitsat

Mariaan ja hänen ystäväänsä Mariaan,
iski perjantaina kurpitsa innostus.


Näytin tytöille uusimmassa Unelmien Talo & Koti lehdessä ollutta ohjetta :


Teimme yhdessä ensimmäiset kurpitsat.


Illalla töistä palatessa, kirjakaapin päällä näytti tältä.


Meillä ollaan valmiina Halloweenin,
vaikka ei sitä aikaisemmin, ole ollut tapana viettää...

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Onnea Adele!

Kummityttö viettää 10-vuotis synttäreitä.
Lahajaksi sankari toivoi (taas) pipon ja pannan.

Niinpä surautin hänelle sellaiset,
ne kun on helppo sujautta kirjekuoreen
ja laittaa postin toimitettavaksi.


Kangas: HHkangas


torstai 10. syyskuuta 2015

Pipoja Futareille

Keväiseltä Oskarin Kokkolan turnausreissulta,
oli kotiin tuomisena pronssimitalin lisäksi,
myös kassillinen trikookankaita.

Ilmojen kylmetessä, oli aika kaivella pussin sisältöä...
... syntyi futareille pipoja.


Malli : oma
Kangas: HHkangas


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Futareille Villasukkia

Käsivaivat alkavat vihdoin olla takanapäin
ja aloittelin villasukkia meidän perheen futareille,
seuran väreissä tietenkin ;)


Ihan oikean sävyistä lankaa en löytänyt,
mutta nämä "seiskaveikat" saavat luvan kelvata.


PS: Marian "Usvainen villapaitakin" on melkein valmis,
palat pitäisi vielä liittää yhteen,
mutta eiköhän se vielä ennen talvea tule tehtyä ;)



torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannusta

Elämänpyörä pyörii nyt niin nopeaan, ettei perässä tahdo pysyä.
Viikonloput juostaan pallon perässä ja arkena heilutellaan henkareita.

Juhannuksena kuitenkin rauhoitutaan Saaren mökillä.


Eikä sitä palloa ihan unohdeta Juhannuksenakaan ;)
Aattona luvassa rantafutista. 
Oskarin joukkueessa pelaa muutama muukin,
joilla on Saaressa mökki :)

MUKAVAA JA LEPPOISAA JUHANNUSTA!

torstai 28. toukokuuta 2015

10 Kuvaa kesään haaste, Toukokuun kuva

Myöhässähän se taas tulee, tämä kuva.


Jatkoroikan päässä, ladon sisäpuolella on ruohonleikkuri,
jonka akku tarvitsee lisävirtaa, kesän ensimmäistä käynnistystä varten.

Ulkona heti aamusta ollaan jo 10 astetta lämmön puolella,
kesä tekee tuloaan :)

Eikä tuo polttoainekanisterikaan,
ole kuukaudessa mihinkään siirtynyt ;)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Myrsky

Eilen meillä riehui myrsky.
Trampoliinit lentelivät, puut kaatuivat jne.
Oskari pelasi futismatsin rankassa raesateessa...

...sitä peliä ei keskeytetty, mutta eräs toinen peli piti viheltää poikki,
jotta tuulen mukaan lähtenyt maali, saatiin takaisin paikoilleen.

Lähirantaan oli päästävä,
katsomaan aaltoja ja tuntemaan tuulen voima.


Ai että minä nautin...


...tuuli heilutti kameraa, kuvaaminen oli hankalaa...


...viimeisen kuvan nappasin auton tuulilasin läpi.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Oskarin Yllätys

Kun tulin äsken saunasta, odotti keittiössä yllätys!
Oskari oli tehnyt iltapalan.


Kaupassa oli ollut tänään KasvisHovin esittelijä,
jolta nuorimies oli ohjeen napannut.

Voileipäkakku on kasattu 4.stä perunarieskasta,
joiden välissä ja päällä on kylmäsavuporosalaattia .

Koristeina jääsalaattia, kurkkua ja tomaattia,
josta oli tehyy sydän, Äitienpäivän kunniaksia.

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ,
kaikille Äideille ja Mummuille!


perjantai 8. toukokuuta 2015

Futismaali omenapuussa

Keväällä havahduin, liian myöhään tosin,
suojaamaan omenapuut kuokkavierailta.

Hätäpäissään virittelin melkoiset suojat:
lehtikompostori, aitaverkkoa ja futismaali.


Kuinkas sitten kävikään...
lumi suli ja futismaali takertui yhteen puista, aika lujasti!


Yksi puista, jäi ilman suojaa ja näky on nyt aika lohduton :(


Syyllinen lienee tässä:


Oli yhtenä aamuna, naapureilla kylässä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kakkua ja kopottelua

Viime sunnuntaina juhlittiin, Marian 8-vuotis synttäreitä.
Koska sankarin kakussa, ei edelleenkään saa olla marjoja,
täytyi löytää, jokin toinen ratkaisu täytteeksi.

Kotivinkissä 6/2015 oli kiva ohje, jota sovelsin...


... muutin ohjeen gluteenittomaksi...


...sitten halkaisin "pötykän"...


... siitähän tuli pinkki kasi!

Synttäreiden ohjelmasta vastasi Eppa,
joka ei oo heppa, vaan poni.


Sankari ja vieraat,
kiersivät aika monta kertaa talon ympäri ja kivaa oli =)


maanantai 27. huhtikuuta 2015

10 Kuvaa kesään haaste, Huhtikuun kuva

Tässäpä Huhtikuun kuva.


Kuvan nappasin juuri.
Lämpömittari näyttää +6 astetta.
Kevät etenee hitaasti.
Joku näyttää jättäneen traktorin polttoainekanisterin näkösälle...

Vertailun vuoksi nappasin kuvan takapihalta.


Eipä ole kiirettä haravonti hommiin ;)

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Norsu Tunika

Tämän tunikan ompelin jo pari viikkoa sitten
ja siitä tuli heti Carinin lempi vaate.


Kaavan muokkasin Ottobre 4/2004 lehden trikoopaidan kaavasta.
Kangas on Kangastukusta ja resori omasta varastosta.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

10 Kuvaa kesään haaste, Maaliskuun kuva

Niinhän siinä sitten kävi,
että kaiken häslingin keskellä,
unohdin ottaa Helmikuun kuvan.

Tässäpä sitten olisi jo Maaliskuun kuva.


Kevät on tullut vaudilla,
mutta tänään satoi 10cm uutta lunta,
joka varmaan sulaa pian pois,
sillä lämpötila on plussan puolella.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kellon ympäri

Pari ensimmäistä viikkoa uudessa työpaikassa,
töitä paiskittiin kellon ympäri.

Samaan aikaan Carin täytti 3-vuotta ja aloitti päiväkodissa.

Välillä olo oli, kuin tällä keittiön vanhalla kellolla.


Mutta nyt työpaikan avajaiset ovat takanapäin ja tilanne normalisoituu.

Ehkäpä aikaa jää nyt myös käsitöille...


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Asuntovaunun etupeite

Meiltä puuttui aika tärkeä talvivaruste asuntovaunuun,
eli etupeite, joka suojaa etuboxin luukkua jäätymiseltä.
Valmiinakin sellaisia olisi saanut, mutta päätin tehdä sen itse.


Itse tekemällä siitä tuli halvempi, parempi laatuinen 
ja sopivampi, juuri meidän vaunuun.

Kankaat tilasin taas kerran Kangastukusta. 
Valkoinen kangas on tätä ja ikkunamuovi tätä.

Etupeitteen reunoihin, laitoin aika tiheään muovisia purjerenkaita,
joista sen voi kiinnittää mustekaloilla asuntovaunuun .


Ylhäällä etupeitteessä on on kuja, jonka sisällä on sähköjohtoa.
Sähköjohto oli juuri sopivan paksuinen,
pujotettavaksi asuntovaunussa olevaan uraan,
johon etupeite kiinnitetään.


Nyt pitäisi kaasupullon avaaminen onnistua helposti,
sillä sehän tuolla etuboxissa on.


tiistai 24. helmikuuta 2015

Vai, että Timantti?

Eilen oli kummallinen päivä.
Mieli oli yhtäaikaa sekä haikea, että iloinen.

Haikea siksi, että oli viimeinen työpaivä vanhassa työpaikassa
ja piti hyvästellä lähimmät työkaverit.

Tämän "Huippu Sakin" kanssa on ollut helppo ja hauska työskennellä.
Heiltä saamillani opeilla, on helppo suunnata kohti uutta.

Sain heiltä läksiäislahjaksi "timantin"...


...kuvastaa kuulemma minua.
KIITOS!

Iloinen siksi, että pääsin käymään uudessa työpaikassa.
Siellä oli vielä keskeneräistä, mutta kaikki oli uutta ja siistiä.
Siitä on kiva aloittaa!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Töyhtö Tirpat

Marialla oli kaverisynttäreille meno ja
ompelin päivänsankarille pipon lahjaksi.
Samalla kertaa ompelin,
myös meidän perheen "tytöille" pipot.


Kankaalla on hauska nimi "Töyhtö Tirpat"
ja se on tilattu Kangastukusta .

Pipot on tehty, kuten ennekin tällä ohjeella .



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Aurinko paistaa...

"Aurinko paistaa ja vettä sattaa,
taitaa tulla kesä. Kesä!"

                           Mikko  Alatalo


Eilen taivaalle ilmestyi sateenkaari.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Vähän Usvaa kerrallaan

Ihan vähän kerrallaan, hiljaa hissutellen...
...etenee Marian villapaita.
Käsi on edelleen kipeä :( 


Lankana on Novitan Usva,
jota oli ihan pakko ostaa, kun puoleen hintaan sain.


Puolipatentilla edetään, kutosen puikoilla ja mallina on vanha paita,
kun sopivaa ohjetta en mistään löytänyt.

Toivottavasti, saan tämän valmiiksi ennen kesää :)

Ja jos Usvaiset tarinat kiinnostavat,
niin lisää niistä voi lukea satunNaisen Paulan luona.